ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

ILOINEN KESÄ ALKAA IITTALASTA!

Iittalan Lasimäki juhlistaa kesän alkua lauantaina 11.6. klo 10 alkaen. Lasimäen yritykset ja Iittalan eri yhdistykset ovat koonneet voimansa ja järjestävät koko perheen kesätapahtuman, joka toivottaa vieraat tervetuulleeksi iloiseen Iittalaan. Tarjolla on naivismia, designia, leppoisaa kyläkulttuuria ja yhdessäoloa.

Lauantaille on koottu paljon erilaista ohjelmaa. Suvikortin päivää vietetään liikuntahallilla, kirjastossa jaetaan palkinto vuoden 2015 parhaalle taidekirjalle ja Varpaat vedessä -näyttelystä voi hakea hymyn huulille koko päiväksi. Designmuseossa voi tutustua suomalaisen lasin eri vuosikymmeniin ja uudempaa designia voi käydä hankkimassa Iittalan lasimyymälästä.  Kalvola-seura järjestää yhtenäiskoulun pihassa kyläpäivät, jossa käsityöläiset ja paikalliset yhdistykset esittelevät toimintaansa ja myyvät tuotteitaan.

Lasimäen yrittäjät ovat järjestäneet erilaista ohjelmaa koko päiväksi Lasimäelle. Torsti-taikuri esiintyy Kultasuklaalla, poniajelua, lasimuseolla on vanhan lasin tunnistusta, muurinpohjalettuja, maissia ja makkaraa, arpajaisia, naivismi-bingoa ja kaikkea kivaa tarjolla. Tervetuloa Lasimäelle


VARPAAT VEDESSÄ

0072
Varpaat vedessä on lempeä ja iloinen naivismin suurnäyttely, josta jokainen poistuu hymy huulilla. Tänä kesänä 43 suomalaista naivistia on tuonut vanhalle puukoululle uusimmat työnsä. Näyttelyssä on esillä lähes 500 teosta ja aulashopista on mahdollisuus ostaa teos heti mukaan. Kesän erityisvieraana on Aura Jylhä-Vuorio, jonka teoksia nähdään tänä vuonna Iittalassa ensimmäistä kertaa. Näyttelyssä viihtyvät myös lapset, sillä heille on järjestetty naivistinen Varpaat vedessä –  luontopolku, jonka voi suorittaa etsimällä teoksia ja tarkkailemalla yksityiskohtia.

Taiteilija Petra Heikkilän työskentelyä voi seurata vanhalla puukoululla lauantaina klo 11.30-12.30 ja 15.00-16.00
Kuraattori Hannu Castren esittelee näyttelyn klo 15.

SUVI KUULUU KAIKILLE

katja Mesikämmen pieni
Postikorttiyhdistys Apollo järjestää launataina 11.6. suvikortinpäivän Lasimäellä Iittala-hallissa. Tilaisuudessa julkistetaan vuoden 2016 suvikortti, joka on perinteiseen tapaan yksi Naivistit Iittalassa -näyttelyn teoksista tehty kortti. Suvikortinpäivässä on kortti kauppiaita ja postikorttinäyttely. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

IITTALAN XIX TAIDEKIRJAPÄIVÄT

Iittalan kirjastossa palkitaan vuoden 2015 paras taidekirja.

DESIGNMUSEO IITTALA

Designmuseo pieni 4

Museossa on esillä Iittalan lasitehtaan historiaa ja perusnäyttely ”Suomalaisen lasin helmet”. Esillä on suomalaisen lasidesignin upeat vuosikymmnet, jolloin syntyivät Tapio Wirkkalan ja Timo Sarpanevan upeimmat teokset. Joko tunnistat kaikki suomalaiset designklassikot?

Lauantaina museolla tunnistetaan vanhoja lasiesineitä. Kannattaa ottaa esineet mukaan ja tulla paikalle.

IITTALA OUTLET

Iittala outlet pieni

Iittala Outlet hullaannuttaa skandinaavisesta muotoilusta kiinnostuneet matkailijat. Myymälästä löytyy niin taidetta kuin huippumuotoilijoiden suunnittelemia astioita ja keittiövälineitä sekä pientä piristystä kodin sisustamiseen. Tällä hetkellä myymälässä hehkuvat ihanat heleät kesävärit keltaisesta pinkkiin.

ANUBIS

Markku pieni 1

Anubis on keraamikko Markku Mäen myymälä ja ateljee. Siellä voit seurata taiteilijan työskentelyä ja ostaa persoonallisia keramiikkatuotteita itselle tai kesätuliaisiksi. Markku tekee myös tilaustöitä.

WOLA

Wola pieni 1

Wolassa on kaikkea ihanaa kotiin ja tuliaisiksi. Mieltänsä voi ilahduttaa suloisilla nalleilla, pellavaisilla sydämmillä tai hauskoilla tiskiräteillä. Valikoima on todella laaja ja löytöjä tekee aivan varmasti.

KULTASUKLAA

Kultasuklaa 2 pieni

Salmiakkia ja valkosuklaata, chiliä ja tummaa suklaata, Rocky Roadia ihanan makeana ja kesäisen suloisena… Näitä suklaita on ihan pakko maistaa. Suklaat tehdään Lasimäellä ja myymälä on elämys jokaiselle aistille.

MODA ITALIA OUTLET JA KORUKORU

Korukoru pieni2

Liikeessä on paljon pellavaisia ja silkkisiä tunikoita sekä huiveja erilaisissa kuoseissa. Lisäksi liikkeessä on suuri valikoima erilaisia koruja tiaroista helminauhoihin ja sormuksiin. Kesän mukavat ja romanttisen boheemit asukokonaisuudet löytyvät täältä.

SOMA

Soma pieni 1

Somassa on kauden kauneimmat kukat ja kranssit. Kannattaa käydä vilkaisemassa hiukan erilaisia asetelmia.

HYVÄN OLON AITTA
Hyvänolonaitassa on paljon erilaisia hunajatuotteita sekä hyvinvointipalveluita yksityisille sekä ryhmille.

IITTALAN KIRJA JA PAPERI
vaaleanpunaisessa talossa toimii vanhanajan tyyliin palveleva kirjakauppa. Sen yhteydessä on vanhantavaran liike sekä kauppamuseo, jonne on vapaa pääsy liikkeen aukioloaikana.

UUTTA TULOSSA
Uusi ravintola sekä Finlaysonin POP UP avaavat ovensa lauantaina 11.6.


TERVETULOA VIETTÄMÄÄN KOKO PERHEEN ILOISTA KESÄPÄIVÄÄ IITTALAN LASIMÄELLE!


LAUANTAIN 116.6.2016 OHJELMA

10-19 Varpaat vedessä – naivistinen kesänäyttely vanhalla puukoululla
Iittalan Lasimäen kesänavaus lauantaina 11.6.
Suvikortin päivät Iittala-hallissa klo 9-15
Iittalan XIX Taidekirjapäivät Iittalan kirjastossa klo 12
10-16 Kesäkirppis Kirjakaupan sisäpihalla
10-18 Wolan TalliPuodissa KesäLöytöjä – Wolan KesäKewennys
10-20 Osallistu arvontaan Iittala outletissa jakamalla Aalto-vinkkisi
11-15 Vanhan lasin tunnistusta lasimuseolla
11-17 Lasimuseoon vapaa sisäänpääsy
12-14 Hevos- ja poniajelutusta
12, 13 ja 14 Torsti-taikuri Kultasuklaalla

Lisäksi:
Lasimäen uuden ravintolan avajaiset
Iittala outletista myymälän 10-vuotispäivän kunniaksi yllätyslahja 100 ensimmäiselle
Keramiikkapaja Anubiksessa lahjakorttiarvonta
Uusi Korukoru Moda Italia outlet arpoo 100 € lahjakortin
Saunateltat ja kanootit – www.rennosti.com i-torilla
Muurinpohjalettuja Vihreän talon pihalla
Lasimäen laavulla makkaran ja maissin paistoa